KUKA MINÄ OLEN?

Threads    |    Tiktok    |    Instagram

Olen 27-vuotias takatöölöläinen. Aikani kuluu opiskellessa kansainvälistä politiikkaa etänä Turun yliopistossa, töitä tehden kansanvälisessä kasvuyrityksessä, sekä nyt myös varavaltuutettuna ja HSL:n hallituksen jäsenenä. Ensimmäisenä varavaltuutettuna pääsen osallistumaan aktiivisesti valtuustossa.

Faktoja minusta

Taustani on nuorisojärjestömaailmassa. Toimin aiemmin Eurooppanuorten puheenjohtajana. Sain tätä kautta arvokasta osaamista vaikuttamisesta ja johtamisesta, kuin myös sukellettua EU-asioihin. Tehtävässä toimiminen johdatteli minut myös syvemmälle politiikan pariin.

Minua kutsutaan aina lempinimellä Mandi. Tämä aiheuttaa hämmennystä, sillä esittelen itseäni sikin sokin molemmilla nimillä.

Sosiaalisena ambiverttina rakastan ihmisiä ja kohtaamisia, mutta sen lisäksi nautin myös kaksin olosta kissani Emman kanssa.

Liikunta on arkeni peruspilareita, joka pitää pääni ja kroppani kasassa. Tähän liittyen olenkin huolissani siitä, miten etenkin nuoret taustasta riippumatta pääsevät nauttimaan liikunnasta.

Olin ensimmäistä kertaa ehdolla vaaleissa keväällä 2025. Olen uskomattoman kiitollinen saamastani kannatuksesta ja tuesta!